Home kasvisruoka Vegekassista vahtelua kesälomakokkauksiin

Vegekassista vahtelua kesälomakokkauksiin

by Noora

Yhteistyössä Anton&Anton

Kesälomat kutsuvat ja tänä vuonna ne vietetään ehkä entistä tiiviimmin kotona ja omalla mökillä. Hotelli- ja ravintolaruokailut saattavat nyt jäädä vähemmälle ja kokkailu otti koville jo kotikaranteenin aikaan. Puhti ruoan laittoon on ehkä hukassa, eikä uusien reseptien etsiminen kiinnosta. Entäpä jos tilaisin meille ruokakassin, jossa tarvittavat raaka-aineet kuljetetaan kotiovelle ja reseptit on laatinut ammattikokki. Voisiko Vegekassi olla myös tapa kokeilla kasvisruokien osuuden lisäämistä omassa kotikeittiössä?

Ilokseni saimme perheellemme käyttöön Anton&Anton Vegeruokakassin, jonka resepteillä olisi tarkoitus kokkailla perheelle läpi kesän. Ensimmäinen kassi on nyt syöty ja kolme kassin mukana tullutta reseptiä kokkailtu, joten laitetaanpa jakoon hieman kokemuksia ruokakassista.

Meidän ensimmäinen ruokakassi saapui sopivasti samoihin aikoihin, kun teimme lähtöä kesäasunnolle Hankoon. Oli mukavaa napata ruokakassi ja reseptit mukaan ja olla totaalisen välinpitämätön ensimmäisten päivien ruokahuollon suunnittelusta. Ensimmäinen suositukseni liittyykin juuri tähän kesälomalle lähdön tilanteeseen, jos suinkin mahdollista tilaa ja nappaa valmis ruokakassi mukaasi mökille tai kaverin mökille suunnatessasi. Ruokalajien miettiminen ja kaupustelu ei jää näin kenenkään vastuulle yksin ja kassin mukana tulevista resepteistä on kenen tahansa lomaseurueesta helppo ryhtyä ruoanlaittoon. Näin oli meilläkin, lapset lukivat reseptit moneen otteeseen ja pystyivät tekemään valmistelevia juttuja minun vaikka viellä naputellessani konetta.

Pidän ruoanlaitosta ja välitän siitä mitä meillä syödään. Syömme kasvisruokaa, paljon kasviksia, papuja, linssejä, tofua jne. Minusta hyvä ruoka on olennainen osa itsensä kunnioittamista ja omasta, sekä läheisten hyvinvoinnista huolehtimista (vaikka lapset sitä eivät aina ymmärräkään :). Pyrimme syömään puhdasta kotimaista luomuruokaa. Minulle se, että ruoka on hyvää, ravitsevaa ja kaunista on tärkeää. Välitän todella raaka-aineista, joten se, että kassissa on runsaasti luomua sekä lähituottajien ja pienyrittäjien tuotteita ilahdutti suuresti!

Vaikka meillä siis syödään paljon itse tehtyä ruokaa, sattui ensimmäisen kokeiluviikkomme kassiin kolme ruokalajia, joita en koskaan ole tehnyt kotona. Välimeren keittiöstä mukaan olivat valikoituneet:

  • Happy Falafelit ja lohkoperunat A&A keittiön tsatsikilla, porkkanasalaattia ja paistettua kaalia
  • Tabbouleh ja paistettu halloumi
  • Moussaka luomufetajuustolla

Ruokaa oli kassissa runsaasti, joten todellisuudessa nautimme sen antimia kuudella, emmekä kolmella aterialla. Kassiin oli pakattu seuraavat raaka-aineet (Vegekassi neljälle 65 €):

1 ruukku persiljaa
1 kg bulguria
2 keltasipulia
n. 350 g tomaatteja
1 prk oliiveja
1 luomusitruuna
2 pkt halloumia
1 prk valkoisia luomupapuja
1 prk luomu vihreä pesto
1 kg luomuperunoita
1 pkt Happy falafeleja
1 prk A&A Keittiön tsatsikia
1 kg luomuporkkanoita
3 luomuomenaa
1 prk tomaattimurskaa
2 munakoisoa
400 g turkkilaista jogurttia
2 pkt luomufetaa
1 rasia luomukananmunia
500 g valkokaalia

Ensimmäiseksi ruoaksi meillä valikoitui Falafel, jonka valmistuksen kotioloissa mieheni on minulta lukuisten onnettomien yritysten jälkeen kieltänyt. Olikin huojentavaa, että falafel oli Happyfoodandpeoplen valmistama aito Arabialainen falafelmassa, joka oli ainoastaan paloittelua ja paistamista vaille valmis. Lapset valmistivat lohkoperunat. Itse raastoin ison pussin porkkanasalaattia (jota söimme neljänä päivänä, superkätevää) ja paistoin falafelpihvit. Ruoka katosi lautasilta hetkessä ja falafelien herkullisuutta muisteltiin vielä seuraavanakin päivänä. Paistettua kaalia ei valmistettu tässä kohtaa, sillä ruokaa oli meille riittävästi ilmankin.

Ps. Kannattaa tsekata Happydoodandpeople -sivustolta myös ajankohtainen ja herkullisen kuuloinen Vegaaninen kesämenu, jos kaipaat ideoita vaikkapa juhannuspöytään ja Anton&Anton -juhannuskassi jäi tilaamatta… Sivuilta löytyy valmiiksi ostoslista ja reseptit neljän hengen menulle.

Tabboulehin ja Moussakan esivalmistelin aamiaisen yhteydessä niin, että lounaalla ruoka oli Halloumien paistamista tai uunia vaille valmis. Tabboulehia nautimme ensin lounaalla ja sittemmin vielä grillailujen kanssa illalla. Ruokaa oli rusaasti, mutta kuten arvelin tämä persiljasalaatti ei ollut niinkään lasten mieleen. Miehen kanssa nautiskeltiin loppu tsatsiki salaatin kanssa. Toimi erinomaisesti myös vegaanisen makkaran kaverina. Eli suosittelisin Tabboulehia grillailujen kaveriksi. Salaatin voi hyvin tehdä reilusti etukäteen.

Vegekassin Moussakassa munakoiso sai seurakseen jogurtti/kananmuna -ja tomaatti-kastikkeen, viimeiseksi vuoan päälle murusteltiin vielä fetajuustoa. Munakoisoa syötiiin sunnuntaipäivällisellä salaatin kera ja sitä riitti minulle vielä maanantaina lounaaksikin.

Itseäni ilahdutti eritysesti se, että valmistin todella onnistuneesti kolme ruokalajia, joita en koskaan ennen ole kotona laittanut. Reseptit olivat selkeitä ja helppolukuisia, annokset taas runsaita niin, että monesta ruokalajista riitti nautittavaa useamminkin. Mm. porkkana-omenasalaatti oli hyvä muistutus siitä, että kun kerralla viitsit raastaa kasan porkkanoita, salaatista riittää iloa päiviksi.

Mikäli kaipaat vaihtelua keittiöösi ja haluat tutustua resepteihin, joilla uudetkin ruokalajit onnistuvat, suosittelen lämpimästi Vegekassin testaamista. Uskon, että onnistuneiden kokkailujen kautta kasvisruokaa mahtuu yhä enemmän myös niihin keittiöihin, joissa vielä kaivataan ideoita kasvisruoan kanssa. Selvästi ne olivat tervertulleita myös meidän keittiöömme!

Anton&Anton -ruokakassit toimitetaan tiistaisin kotivelle tai se on noudettavissa valitsemastasi Anton&Anton -myymälästä. Tilaus tehdään viimeistään viikkoa aiemmin.

Ps. Haluatko nähdä annoskuvia onnistuneista ruokahetkistä Vegekassin parissa. Klikkaa Instagram-tililleni ja valitse kohokohdista #vegekassi.

Kuvat Janne@624.fi

Kesäterkuin Hangosta,

Noora

Kiinnostaisiko sinua myös?

Jätä kommentti