Home kierrätetty Tervetuloa meille

Tervetuloa meille

by Noora

Kestävin valinnoin ja klassikoita kunnostaen syntyi meidän näköinen koti Takatöölössä

Reilu vuosi sitten muutimme Alppilasta tähän vuonna 1939 rakennettuun kotiin Urheilukadulla. Kodissamme on 134 m2, 5 h, keittiö, 2 kylppäriä, wc ja parveke. Näissä neliöissä meitä asuu vuoroviikoin kaksi tai viisi. Kahdelle tämä on aivan liian suuri, mutta viidelle juuri sopiva. Olemme tehneet joitain poikkeuksellisia ratkaisuja, jotta koti sopii juuri meidän tarpeiisiimme ja muuntuu tarvittaessa lasten kasvaessa velä sopivammaksi.

Kotimme Alppilassa oli todella paljon pienempi, mutta sekin ihana ja käytännöllinen. Etsimme tätä asuntoa tilan puutteen vuoksi, lasten kasvaessa. Halusin ehdottomasti vanhaan taloon, sillä Alppilassa katsoin YIT-kotien nousua Konepajalle, enkä ollut ihastunut. Sitäpaitsi olinhan asunut sellaisessa itsekin. Ei minun juttuni.

Asuntomme edelliset omistajat olivat asuneet tässä kodissa 80-luvulta lähtien. Ennen muuttoa remontoimme keittiön kokonaan, laajensimme käyntiä keittiöön purkamalla seinää, lisäksi purimme keittiöstä vanhan laatan ja laatoitimme lattian ja yhdistimme sen olohuoneen lattiaan. Koko asunnossa on edellisen asukkaan asentama tammiparketti, joka hiottiin ja lakattiin ammattilaisten toimesta, ennen muuttoamme. Maalasimme lisäksi lähes kaikki huoneet, mutta kylppärit jäivät sellaisiksi kuin olivat, odottelemmehan putkiremonttia…

Tapiovaaran Pirkka -ruokaryhmä on ostettut Tori.fi:n kautta yli kymmenen vuotta sitten käyettynä ja huonokuntoisena. Tässä kodissa se on täysin kunnostettu kaikkia puuosia myöten. Olohuoneen vanha kaunis lipasto on hankittu Fasaani Second Hand -liikkeestä Korkeavuorenkadulta Lauttasaaren kotiimme vuosia sitten. Viime aikoina olen saanut vanhemmiltani arvokkaita, suvussa kulkeneita esineitä. Jouluna meille kotiutui mummolleni kuulunut Arabian vanha kukkamaljakko. Äitini oli oikeassa, minä osaisin arvostaa sen kauneutta kodissamme.

Asunnossa oli 90-luvulla teetetty ruskea viilupuinen keittiö, joka vallitsi kapean tilan molemmilla seinillä lattaista katttoon estäen mm. pääsyn alkuperäissen ruokakomeroon. Nyt keittiössä on Ikean rungot, A.S.Helsingön ovet ja tammitasot. Vanha kapea keittiö avartui purkamalla toisen seinän kaapistot ja suurentamalla oviaukkoa. Tilalle asennettiin aiemmin lastenhuoneessa palvellut String-hyllykkö, kapea tammitaso on itse tehty puutavarasta.

Kotimme on sisustettu pääasiassa meille rakkailla jo monessa kodissa meitä ennen kulkeneilla huonekaluilla. Lähes kaikki yhteiset hankintamme ovat jo jonkun rakastamia, meille kierrätettyinä tulleita, kunnostettuja tai uudelleen verhoiltuja.

Olohuoneessa on kokoelma vanhoja ja rakkaita huonekaluja. Muuttaessamme tähän kotiin verhoilutimme Artekin nojatuolin ja sohvan uusilla kankailla. Vanha nojatuoli sai myös uudet jouhet ja sohvan runkoa paranneltiin. Sohvan irtopäällinen on pestävää pellavasekoitekangasta. Olohuoneen valkoiselle seinälle olemme keränneet väriä taulujen ja julisteiden muodossa. Väritön sisustustyyli ei houkuttele.

Haaveilen olohuoneeseen uudesta matosta. Nykyinen matto on tullut minulle käytettynä yli kymmenen vuotta sitten. Viime kerta oli pesulan mukaan viimeinen kerta kun sitä voi pestä. Valkoinen paksu villamatto on kestänyt kolmen lapsen kasvavan.

Tähän kotiin olemme ostaneet keittiön lisäksi, ainoastaan poikien sängyt ja tytön pienen kirjoituspöydän ja kaapin, sekä seinälokerikot ja valaisima. Lisäksi saimme häälahjaksi ihanan Aallon tarjoiluvaunun. Myös parvekekelusteet hankittiin kierrätettyinä, sillä edelliset kalusteet jäivät vanhaan asuntoomme. Keittiöön ostimme myös tammisen baarijakkaran Amsterdamista, paikalliselta puusepältä.

Tässä talossa on kolme noin 20m2 suuruista makuuhuonetta, joista yksi on omalla sisäänkäynnillä varustettu ja palvelee meillä harrastehuoneena. Harrastehuoneessa säilytämme mm. pyöriä, joita ei voi säilyttää ulkona tai pyörävarastossa, harjoitusvastuksia, suksia ja purjehdusvarusteita. Toinen suurista makuuhuoneista on poikien yhteinen huone ja talon nurkasta löytyy aikuisten makuuhuone.

Makuuhuoneen päätyseinä maalattiin jo remonttivaiheessa tumman petroolin väriseksi ja seinille ripustettiin mieheni kodista meille muuttaneet Artekin klassiset koivuhyllyt. Makuuhuoneen työpöydän olen saanut mieheltäni joululahjaksi ja se on hänen itsensä tekemä. Pöytälevy on ravintolan vanha otsalauta ja kannattimet on taivutettu metallista.

Vanhan kapea lipasto sopii täydellisesti kapeaan käytävään, jossa on paljon säilytystilaa vanhan kaapiston muodossa. Pikkulaatikoista koostuva lipasto oli vuosien saatossa päässyt huonoon kuntoon. Nyt lipasto on maalattu ja jokainen lokerikko päällystetty uudella viilulla. Siniset suuret keraamiset nupit ihastuttavat joka kerran tästä ohi kävellessä.

Makuuhuoneen pikkupöytä on vanha, mutta toimiva ompelukone. Peili on edellisten asukkaiden tänne hylkäämä.

Tässä kurkistus poikien huoneeseen. Ehkä voisi ajatella, että vihreä tai sinivihreä eri sävyissä on jotenkin tämän asunnon kantava teema. Rakastan tapetteja, mutta tässä kodissa vain yksi seinä on tapetoitu tällä Ferm Livingin vanhalla Grid-tapetilla. Maapallo-valaisin on lapsuudenkodistani ja Ikean Stockholm matto on yhtä vanha, kuin huoneen asukkaat.

Tytön huone on vanha kotiapulaisen huone – pieni soppi keittiön takana, jonne on on myös oma sisäänkäynti. Sänky on rakennettu lastenhuoneen laatikoston päälle, joka edellisessäkin kodissa oli samankaltaisessa käytössä ja näin pieneen tilaan on saatu runsaasti säilytystilaa. Työtuoli on tullut meille asti lapsuudenkodistani, pienet kalusteet on hankittu uudenveroisina paikallisesta Facebook-ryhmästä tarpeeseen. Seinälle ripustetut ikean reikälokerikot olivat tytön joululahja ja ne kätkevät sisälleen runsaasti maalaustarvikkeita,

Edelliseen kotiin hankittu String-hyllykkö on rakentunut vuosien saatossa palasista kokonaisuudeksi ja se löysi uuden paikan tässä kodissa kapeasta eteisestä. Käytävien ja keittiön matot on tilattu Mattotalo Helmasta, joka on ystäväni perheyritys toisessa sukupolvessa.

Kodin ekologisuuteen vaikuttaa valittujen materiaalien ja kestävien sisustusratkaisujen lisäksi valittu energia ja lämmitysmuoto. Kerrostalossa voi vaikuttaa oikeastaan vain käyttösähköön ja tietenkin veden kulutukseen. Ei lotrata, sammutellaan valoja ja pidetään huoneiston lämpötila energiaviisaana.

Sellaista meillä! Toivottavasti täällä oli kiva käydä kurkkaamassa. Olemme itse todella onnellisia saadessamme asua tässä kodissa.

Kiitos kauniista kuvista miehelleni | 624 to images and beyond

Kiinnostaisiko sinua myös?

2 Kommentit

Elina Hovinen 27.3.2020 - 08:44

Teillä on todella kaunis koti! ? Tee postaus vielä harrastehuoneesta?

Vastaa
Noora 27.3.2020 - 09:15

Kiitos Elina! Harrastehuone todella ansaitsisi oman postinsa, kukahan siellä siivoaisi… Tosin, se että huoneessa on aina jotain meneillään kertoo siitä, kuinka tarpeellinen se meille on. Ja toisaalta mahdollistaa sen, että kerrostalossa tuo kaikki harrastaminen ei valu olohuoneeseen. Eilen mun pyörään vaihdettiin ”kesärenkaat” siellä ja kohta pääsen lenkille!

Vastaa

Leave a Reply to Elina Hovinen Peruuta